Road-trip -The legendary highway 1

On the road! Here we come California /
Tien paalla jalleen! Valmiina valloittamaan California

It ain't always sunny but the views by the highway 1 were still awsome /
Aina ei ollut aurinkoista mutta maisemat valtatie 1:n varrella olivat silti mahtavat

Tourists on the run / turistit matkallaan

A mobile store in a camping area / paikallinen kauppa-auto leirintaalueella

Sunset in Big Sur / auringonlasku Big Surissa

Tourist in lovely Monterey /
turistina ihanassa Montereyssa

My must see place was Monterey and I wasn't disappointed /
Odotin erityisesti Montereyn nakemista, enka pettynyt

They had these amazing candystores in the Fisherman's warf in Monterey/
Karkkikaupat Montereyn kalastajasatamassa - jos olisi ollut pakkasta niin mulla olisi jaanyt kieli kiinni ovenkarmiin

Jose in the Fisherman's Warf, Monterey /
Jose satamassa Montereyssa

Fisherman's Warf Monterey

Monterey's Aquarium is world-known, and for a reason!/
Montereyn merimaailma on maailman kuulu ja syysta!

MR Octopuss / MR mustekala

Adorable, and we could see them free in the ocean as well /
naita hellyyttavia otuksia oli nahtavissa myos vapaana merella

Ready for whale watching! Didn't know yet what I was getting /
Valmiina lahtemaan merelle katsomaan valaita. Tassa vaiheessa ei ollut viela pienintakaan tietoa,
mita matkalla tulisin  nakemaan

These fellows stank but they were very cute /
Nama ystavat haisivat pahalle mutta olivat erityisen sopoja

Of course there was no guarantee that we would see anything in this whale watching. But amazingly we saw like 20 whales and they were circling our boat so we really go a good look at them/
Reissulle lahtiessa ei tietenkaan ollut takuita etta mitaan nakisimme mutta olimme aarimmaisen onnekkaita ja naimme jopa 20 valasta jotka pyorivat pitkaan laivamme ymparilla

Definately one of the most amazing experiences I have ever had/
ehdottomasti yksi upeimmista kokemuksista ikina

Pumpkins in every form

Nyt on taas opittu tärkeitä asioita. Siitä kuinka monessa eri muodossa ja asiassa kurpitsoja voi hyödyntää! :D kurpitsapiirakkaa, kurpitsajäätelöä, kurpitsasalsaa ja kurpitsasmoothieta. Puhumattakaan lasikurpitsoista, kurpitsahatuista ja muista asusteista. Kaikkia näitä oli tarjolla Half Moon Bayn vuosittaisessa kurpitsafestivaalissa. Homma voi kuulostaa vitsiltä mutta kun jonotat puolitoista tuntia ruuhkassa niin ymmärrät että amerikkalaiset selvästi ottavat kurpitsansa vakavasti.

I am an ignorant little girl and I am glad to admit it

Here I go again. I am sorry that I didn't write the closure for my trip in Asia. To be honest I was so annoyed and sick after my long flight to Finland. And I think I was experiencing some cultural shock after realizing how totally different world I was living in for several months.

But now I am on the run again and this time my destination is sunny California. I am glad to go but I have to admit that I never really even wanted to go to US and to San Francisco. Or I don't mind of course and I am happy to see the TV series and movies "alive" but I didn't have the urge to go to US like many people do. You might find it unfair that I am still traveling while you think that you don't maybe have the chance to do it. But what I think is unfair is that you more likely have all or most of your love ones close by. I don't, and the odds are that I never will have. Everything has more than one way to look at it :)

I was picky for once and paid a bit extra to be traveling nicely with BA and with good connections. The whole trip takes only a bit more than 16 hrs plus some which is in my scale a good traveling time.

As stated I was not very enthusiastic of traveling to US. Nor any other new place actually. I was just thinking how I don't have any place right now where I would like to visit. Somehow the world citizen thing had gone to my head and I was thinking in a way that I have seen enough. Boy was I wrong.

I fell back into reality just now when we are passing some mountains in Canada. I don't think I have ever seen mountains like that. I could see an avalanche and a small turquoise mountain lake in the middle of nowhere. And mountains as far as I could see and canyons and all that seemed untouched! Well. I know where I want to go next. And to learn more and see more. I know nothing about Canada and very little about any part of US and if I can see something extraordinary already when flying I can definitely learn more in my destination.  Therefore I admit that I am ignorant and I am glad to admit it because it means that I still have a lot to learn.  

I have found "the one" for me in Asia

This is it, this is the one, the best city for me in Asia so far.

Street view next to Mekong River /
Luang Prabang on sekoitus Aasiaa ja Eurooppaa
(Laos on Ranskan vanha siirtomaa)
arkkitehtuuriltaan sekä ruoiltaan (mahtavia croissantteja,
leivoksia sekä kahviloita joissa nauttia niitä)
ja se tekee tästä kaupungista erityisen viehättävän.

Luang Prabang is a small city in Laos with a
strong French influence (has been a colony)  with wonderful Lao people and delicious coconut curry and wonderful green landscapes. You can find next to each other a typical Lao-style house (same as in Thailand) and a beautiful European-looking house from the last century.

I have enjoyed great breakfasts in small cafeterias with so good bread that at least one of my friends would die if she would get her hands on that. And three courses menus with 
so good vinaigrette that I have returned to this cafe just for it. And the cost is minimal :) This is also the only city I have found in Asia with some wine culture. So I have really enjoyed walking, reading and drinking red wine in the riverside cafes.



Le Cafe Ban Vat Sene and
my first course
of the lunch today /
Tämän päivän lounaalla vihersalaatti
 täydellisellä vinegairettella
ja vielä täydellisemmällä leivällä.
Nami!



I have stayed in here already... mm four or is it five days and someone would say that I haven't done anything. It has been raining quite a lot so there has been few possibilities anyway. But I also decided after quite tiring search that I won't do any arranged activities. I have gone for two cycling tours already and I have gone trekking. I have visited hill tribes in Vietnam and in Thailand and even though I have no doubt that they would be different in here, I just think that I wouldn't get to know them any better with a one or two day walk through. And because I don't support the elephant rides and I would die if I would do some kayaking in this weather so I had quite few options for activities. Therefore I have stayed in the city. But I tell you what I have done during these days.

In addition to reading, reading and reading I have taken a gorgeous two hours body scrub+massage in a very nice classy spa. I have gone jogging in the morning along the Mekong river and seen the monks getting their morning alms. I have visited temples and the local library where I taught English to one 17 years old monk novice. Or actually he says that he thinks he is 18 but because his parents didn't know how to read and write so they didn't mark the day he was born nor were sure about the year. Well he had six siblings anyway so who can count who was born and in which year.



My "student" novi Sing calling the monks for the lunch /
Opetin tälle munkille englantia ja hän kutsui minut käymään tänä aamuna
temppelissä, jossa hän asuu.



He invited me to his temple this morning and I went there (on the back of the motorbike of a worker from my hostel who was on his way to school) to talk with him about Buddhism, Lao people and his wishes for the future. And about Finland because he was very interested in our social security and free education as anyone is who has very few chances in their own country by being poor. It was a very nice talk and it surprised me still how well he spoke English. But he said he had had lessons with native speaking volunteers for two years and well, he spend all his free time (which is quite a lot in a temple) studying and learning about different things so I guess his motivation was quite on the spot.

And the last thing I could mention is that I had a very fun party night because I met one really good and fun Irish guy and I was immediately very at ease with him. I bet we could have been very good friends but our ways separated too fast when he left me because of another guy :) But this night we had fun together. We played pool (I was terrible) and went to couple of bars and met other tourists. In the end we went to one bowling place, where everyone who wishes to party after 1130 pm goes as every other place in Luang Prabang closes. And that was quite a fun and different way to party by playing pool and drinking Lao whiskey :p



Traditional Lao Food - sticky rice, Jeow mak Keua (eggplant dip)
Mok Pa which is fish steamed in a banana leaf (me no likey) and
and something else which was quite good :D



Also traditional Lao food (sticky rice and the eggplant dip are the same) but in a bit different setting.





So I think my holiday has been exactly like my kind of a holiday (with these weather conditions). Now I will be off to teach some more English.



A surprisingly fun night in a surprising Tasmanian company

Okay, I have two stereotypes to be straightened :) First of all, anyone who claims that men have only one thing in their mind when they come and talk in the bar, they are wrong. Not always. And second of all, everyone who say that you cannot have a fun night with anyone of your fathers age, is wrong as well :)

I had a pleasure to spend hours yesterday in an English pub talking with a Tasmanian 56-year-old ex-sailor called Shaw. And I had a really fun time! I heard about hippie revolution in the 70's and heard how he had been picking fruits, fishing for his living, lived in a Tasmanian little village and traveled his whole life. And I saw pictures about his children (same age as my siblings) and now-a-days lesbian wife. He reminded me that I have still all of that (maybe I don't want everything from that list ;) ) and anything I want ahead of me. It was a truly refreshing talk which lifted my spirit.

Other than that my stay in Vientiane has been not too bad but not too fun either. It has been raining quite some and I have been biking and seeing the city but it is nothing too special. But that's what I read from internet so I wasn't too surprised. But tomorrow morning I head to Luang Prabang and I have high hopes about that. I might be spending even a week in there trekking and relaxing if I like it. First I need to get there. I heard that the road is horrible and the rainy season is not helping it. I decided that this wasn't the time to save money and took a day-time tourist bus which should be better than local buses. And have less locals who apparently are getting easily sick on the serpentine roads... I wonder what I need to survive that trip :D

------------------------------------------------------------

Minulla on kaksi stereotypiaa rukattavana. Ensinnakin kaikki joiden mielesta miehilla on vain yksi asia mielessa jos he tulevat juttelemaan baarissa, ovat vaarassa. On poikkeuksia! Toisekseen kaikki jotka sanovat ettei ilta voisi olla hauska vanhempiesi ikaisessa seurassa on myos vaarassa!

Minulla oli ilo istua iltaa eilen tasmanialaisen 56-vuotiaan entisen merimiehen kanssa. Kuulin hippivallankumouksesta 70-luvulla, kalajuttuja merelta, tarinoita hedelmien poiminnasta ja matkustuksesta seka millaista elama oli vuosikymmenia sitten tasmanialaisessa pikkukylassa. Nain myos valokuvia Shawn lapsista jotka olivat sisarusteni ikaisia seka hanen ex-vaimostaan ja hanen uudesta tyttoystavastaan. Yksi parhaista illan anneista oli se etta han muistutti etta minulla on mita ikina haluankin edessa ja etta voin itse muovata tulevaisuuteni haluamakseni. Virkistava keskustelu totisesti nostatti fiiliksia :)

Muuten olo taalla Vientianessa on ollut niin ja nain. Ei mitaan hirvittavan hauskaa muttei nyt ihan kurjaakaan. On satanut aika paljon ja olen silti pyoraillyt ympari kaupunkia. Olen lahinna valttanyt kaikki temppelit koska sain Thaimaassa niista tarpeekseni. Ja ne on aikalaill kaupungin parasta antia silla tama ei ole mikaan hirvean ihmeellinen paikka, mutta sita jo osasin odottaa lukemieni nettijuttujen perusteella.

Huomisesta eteenpain odotukset kohdistuu Luang Prabangiin, jonka uskon olevan minulle aivan nappi paikka. Voisin viettaa siella vaikka viikon vaellellen ja rentoutuen mikali kaupunki tosiaan minulle sopii. Ensin vain taytyy paasta sinne, mika ei valttamatta ole ihan kivuton juttu. Tiet ovat ilmeisesti hirveassa kunnossa ja sadekausi ei todella auta asiaa. Paatin etta tama ei ole paikka jossa rahaa saastetaan ja otin turistibussin paivasaikaan jonka pitaisi olla paremmassa kunnossa kuin paikallisbussit. Ja niissa matkustaa myos vahemman paikallisia joiden kuulin olevan erityisen herkkamahaisia Laosin serpentiiniteilla... Mitahan pitaisi pakata mukaan etta selvian siita matkasta :D

Technical difficulties in Vientiane Laos

I have couple of blog texts waiting for to be published. But I am facing some troubles. My computer is refusing to connect to WiFi and my phone was stolen. Therefore I don't have any other means to update my blog than slow internet cafes in Vientiane.

Since day before yesterday I have been alone again. My beloved bambu-hut roommate Claire flew home after two months of volunteering and some ten days of traveling together. We had great time together and our last night with Cabaret, nice dinner (very fast though because we were late because of the stupid traffic) and a party we had after cabaret. We finished the party at six am listening some local guys singing and playing guitar when the sun rose after a fun night in Khao San road. Everything else was funny that night but when we saw one guy taken by a police because he had smoked or something. I felt bad even though we didn't know him. I guess he was in big troubles. And it wasn't anything like the police saw him but somebody of the locals had told the police as he drove straight to him. And he was taken by a police which can mean two years in a prison in Thailand...

But yeas, I was quite sad when Claire left, I have to admit. And it didn't help that it was raining in Bangkok (again) and that I was really done with Thailand. But basically I was done with Bangkok, I didn't like it. And I wouldn't recommend it. It is too big, not very beautiful and the traffic is horrible. Really, it takes awfully long to go anywhere during the rush hours and it is very hard to get a taxi cos they refuse to go anywhere at that time. Unless you pay more...

I took a night train to Laos border, close to Vientiane. I didn't have a plan where to go and how to get there. I just knew that I want to visit Luang Prabang and that it might be nice to see the capital in one point. I knew that my visa was over, as there were no trains at the day time and by taking the night train my arrival day would be one day after my visa had expired. So I had to spend some time in the immigration office, pay some money for them and for the Laos immigration for visa (their exchange rate was very interesting). I was a bit overwhelmed when I got out and the massive attack of the tuk tuk drivers and "travel agencies" didn't make me feel better. I bet my phone was stolen in that point. But then I just walked to the first local bus I saw, asked how much was it and sat even though I didn't know where it was going. Luckily I found out when I stepped out that I was in Vientiane and I decided to stay in here for couple of days. I have two rules in my adventures. I am adventurous only at the day-time and I always have cash and emergency cash. And with these two rules I have managed quite well :)

----------------------------------------------------

Minulla on pari blogitekstia odottamassa julkaisua, mutta minulle on tullut pari mutkaa matkaan. Tietokone on lopettanut yhteistyon langattomien nettien kanssa ja minulta vietiin puhelin eilen. Olen siis aikalailla yhteydettomassa tilassa. Ainastaan Vientianen nettikahviloiden superhitaat netit ovat vaylana ulkomaailmaan.

Matkustan jalleen yksin koska ihana bambumaja huonekaverini Claire lahti kotiin toissapaivana. Meilla oli todella hyvat (tultiin tosi hyvin juttuun) pari kuukautta yhdessa vapaaehtoistyossa ja kymmenisen paivaa matkustellen Thaimaassa. Viimeinen ilta oli erityisen hauska koska kavimme Cabaressa, soimme hyvin (tosin nopeasti koska olimme myohassa typeran liikenteen takia) ja juhlimme aamuun asti. Ilta paattyi vasta kuudelta aamulla kun kuuntelimme paikallisten kitaransoittoa kadulla auringon noustessa. Illassa oli vain yksi ikava kohta kun naimme kuinka yksi turisti kerattiin talteen poliisin toimesta hanen ilmeisesti poltettuaan ruohoa. Vaikken tuntenut koko kaveria kavi saaliksi. On vakava juttu joutua tekemisiin thaimaan viranomaisten kanssa, huonolla tuurilla pari vuotta thaimaalaisessa vankilassa.

Mutta siis olin aikalailla surullinen Clairen lahdettya. Bangkokissa satoi mika oli masentavaa ja olin muutenkin jo ihan taynna Thaimaata, erityisesti Bangkokia. En suosittelisi Bangkokia matkakohteena silla se oli todella iso, sekava, aika likainen eika sita voi luonnehtia kauniiksi kaupungiksi. Sen liikenne on myos painajainen. En ikina voisi asua sellaisessa kaupungissa. Ruuhkassa voi oikeasti viettaa tunteja (meilla meni kahtena paivana niin kauan!!) eika taksia saa mistaan koska he eivat halua menna liikenteen sekaan. Ellet tietenkin maksa enemman kuin pitaisi...

Otin yojunan rajalle, mika tarkoitti sita etta olin Laosin puolella vasta torstaina. Viisumini kun vahentui jo keskiviikkona, mutta paivasaikaan ei ollut mahdollista paasta Laosiin. Jouduin siis viettamaan jonkin aikaa rajalla, maksamaan ja hommaamaan viisumia Laosiin. Jopa rajavartiostossa minua vedatettiin, vaihtokurssi oli aika omintakeinen maksettaessa visaa. Taman seurauksena olin jo valmiiksi vahan vasynyt ja tuktuk-kuskien ja "matkanjarjestajien" vyory ei auttanut asiaa. Pakenin lahimpaan paikallisbussiin, kysyin paljonko se maksaa ja istuin siina paatepysakille saakka vaikken edes tiennyt minne se oli matkalla. Minulla on kaksi saantoa tassa seikkailussa. Seikkailen vain paivasaikaan ja kannan mukanani aina kateista ja hatavarakateista. Nailla saannoilla olen parjannyt aika hyvin :) Tallakin kertaa minua onnisti ja loysin itseni Laosin paakaupungista Vientianesta. Paatin jaada tanne pariksi paivaksi tekemaan hieman taistelusuunitelmaa tulevaa matkustusta varten.

Pakaten ja panikoiden

Leirin kolmas osa saa odottaa koska nyt on viimeiset hetket käsillä ja pakkaamisesta ja panikoinnista on paljon sanottavaa :). Olo on puistattava, eikä kyse ole enää ruokamyrkytyksestä jonka nappasin käydessäni Malesiassa. Nyt kyse on siitä että vapaaehtoistyöni loppuu huomenna. Vaikka tiedossa on matkustamista ja lopulta paluu Suomeen ei siitä ole oikein apua tällä hetkellä. Vaikka kolmeen kuukauteen kuului paljon toimettomuutta, siihen kuului myös perhe-elämää, paljon iloisia hetkiä kymmenien uusien ystävien kanssa sekä paljon ihmeteltävää ja koettavaa. Ennen lähtöä minun kuten monien muidenkin fiilikset noudattavat samaa kaavaa. Noin viikkoa paria ennen lähtöä ei yht äkkiä haluaisikaan lähteä ja tulee kyseenalaistettua omaa valintaa kun asiat kotona olivatkin yhtäkkiä niin hyvin. Ehkäpä nämä tunnelmat siis kuuluvat kotiinpaluushokkiin, mutta omalle kohdalle tätä ei vielä ole sattunut vaikka kotiin on tullut palattua jo Englannista, Itävallasta ja Meksikosta. Ja täytyy sanoa että Thaimaa ei edes vakuuttanut minua samalla tavalla kuin edellämainitut! Tuntuu hurjalta jättää taakseen perhe, jossa on asunut kolme kuukautta. Etenkin kun vasta lähiaikoina kommunikointi on alkanut rullaamaan ja olo on tuntunut kotoisalta. Edelleen vaivaa myös tunne etten saaanut aikaan tarpeeksi ja että jos olisin voinut jäädä olisin vasta nyt alkanut tietää mitä me voisimme tehdä toisin. Vietimme kaksi päivää vapaaehtoisten seminaarissa jossa laadimme SWOT-analyysiä käyttäen kuvauksen projektimme nykytilasta ja tulevaisuuden suunnitelman. Homma on niin alussa että koimme Clairen kanssa jopa pieniä mustasukkaisuuden pistoksia kun kuulimme että joku koordinaattoreista voi mennä vailla ensi viikolla käymään kylän koulussa selvittämässä josko vapaaehtoiset voisivat opettaa siellä englantia. Vähän liian myöhään meille. Tuntuu siis siltä että ei täältä vielä pitäisi lähteä ja jättää kaikkea tätä taakseen. Myös uudet ihanat kaverit ja kaikki hauskat kokoontumiset jatkaa täällä ilman meitä ja se tuntuu omituiselta.



Oma maailma tuntuu niin kaukaiselta! Kaukaisuutta lisää se että pelkään saavani huomattavasti suuremman kulttuurisokin kuin aiemmin palatessani kotiin ja aionkin käyttää aikaani matkustaessani yrittämällä varautua sokkiin. Luulen että minun on vaikeaa palata hiljaiseen Suomeen jossa kaveriporukat ovat pieniä (mutta sitäkin laadukkaampia :)) ja kalenteri täytyy kaivaa esiin jotta pääsee juttelemaan ja tekemään yhdessä. Onneksi Suomessa on kesä jotta ihmiset ovat ulkona jottei tarvitse istua yksin sisällä ;) olen myös onnellinen että en palaa asumaan yksin vaan perheeni kanssa sillä vaikka olen aina tarvinnut oman tilani, en ole kaivannut sitä lähes ollenkaan täällä ja liikaa omaa tilaa voisi olla hämmentävää alussa.


Tavallaan on hyvä että nämä fiilikset tulevat jo nyt jotta minulla on aikaa varautua kulttuurishokkiin, ehkä tuleva pari viikkoa matkustellen Clairen kanssa auttaa myös suurelta osin sen yli ja sen jälkeen minulla on vielä aikaa itsekseni ajatella asiaa kun tieni vie luultavasti Laosiin. Varmaan ainoa kerta kun en ole nauttinut pakkaamisesta!

Pictures from the past weeks

ICE-CREAM!!! The best thing is that the ice-cream guy drives even past the garden. What could be better than have a cold ice cream after working hard / parasta ikina! Jaateloa myydaan jopa pellon reunassa!



Visiting a Muslim school. Class of the older girls / Vierailulla muslimikoulussa. Kuvassa vanhempien tyttojen luokka.

Juniors in the Muslin school / junnuja

Work camp in Kok Riang, part 2

BELOW IN ENGLISH

Yksi leirin hyvistä puolista oli se, että meille määritettiin aika jolloin herätä ja jolloin lähdetään töihin. Vaikka aika luonollisesti vähän venyi ja paukkui. Muuten aamut ovat täällä olleet vähän kyseenalaisia, länsimaisen päähän kun ei oikein mahdu että herätään ennen kuutta syömään aamupalaa, jonka jälkeen vuorossa "ei mitään". Eli istuskelua ja lounaan odottelua. Mutta koska nyt oltiin työleirillä (jep, suomalainen sanavalinta vähän ontuu) niin aamiaisen jälkeen tehtiinkin jotain.

Se jotain tarkoitti leirin ensimmäisinä päivinä läheiselle kukkulalle (buddhaperinteen siivellä) kiipeämistä ja paikalliseen mutarallitapahtumaan osallistumista. Tosin turvallisen matkan päästä. Tuli viimeistäänkin todistettua, että thaimaalaiset ovat rapakunnossa. No mistäs se kunto kohoaisi jos ei kävele edes naapuriin muusta liikunnasta puhumattakaan. Hoikat ruumiinraketeet ovat siis täysin geeneillä ansaittuja, mikä näkyy pikkuhiljaa nykythaimaalaisten vyötäröllä. Yhteistä kaikissa thaimaalaisten tapahtumissa on se, että tarjolla on ilmaista ruokaa! No jotain lahjoituksia vaihdetaan mikäli tapahtumalla on jokin isäntä, mutta muuten homma hoidetaan nyyttäriperiaatteella. Ja syödä saa vaikkei olisikaan tuonut mitään, kuten teimme esimerkiksi kukkulalla :) Tarjolla oli tahmaista riisia (mun ehdoton lemppari) bambun sisalla ja joku oli tuonut nyyttarituomisinaan kokonaisen sian.

Syötyä tuli työleirin aikana kunnolla ja erityisen hyvällä omallatunnolla koska töitä tehtiin paljon. Lähdimme puutarhaan aamiaisen ja tiskaamisen jälkeen, eli ennen kahdeksaa. Kokkausvuorossa ollut tiimi teki useimmiten lounaan valmiiksi samalla kertaa. Vain meidän tiimi toimi kerran pioneereinä avotulella kokkaamisessa. Se päivä oli rankempi kuin muut työpäivät yhteensä ja sitten siitä ajatuksesta luovuttiinkin. Puutarhassa vietettiin koko päivä ja töitä tehtiin noin tunti kerrallaan ja välissä paettiin aurinkoa ja tankattiin vettä. Saimme leirin aikana mm kaivettua kaivon, kuokittua pitkän kasvimaan ja istutettua salaattia, morning glorya ja kurkkuja, ja väsättyä kurkuille telineet. Ja tehtyä tietenkin väliaikaisvessa. Ainiin, ja kitkettyä rikkaruohot ananasten ympäriltä sekä korjattua sitruunaruohosato. Ja sitä oli muuten paljon.

Toivoisin että voisin pian lisätä kuvia, jotta näkisitte helpommin mitä kulunut kaksiviikkoinen toi mukanaan. Ensi kerralla summaan vielä leirin lopun, tosi mielenkiintoisen vierailun muslimikouluun sekä meitä kohdanneen lievän mutta ärsyttävän rasismin kommunistinähtävyydessä.

------------------------------------------------

One of the good sides of the camp was that they told us when to wake up and when to work. Otherwise it has been somehow disturbing for me as a western to wake up when the sun rises just to eat bfast and then sit and do nothing and wait for lunch. But as this was a work camp we actually did something after bfast.

The first two days that "something" was something else than working. We for example climbed up to a hill because some Buddhist tradition. And we participated to a mudrace, from the audience of course. Climbing to a hill proved that Thai people to have their skinny bodies only because of the genes. They had really troubles to climb and they were all together reluctant to walk. That is what happens when they use scooters for everything and many of them don't do any exercise. The genes don't seem to be too much of a help anymore as many of the Thai people are now-a-days overweight.

One thing that is in common to all these kind of events is that they serve free food! Or if there is some host then people give donations. But for example in that climbing event many people brought something and everyone could eat. Somebody had brought a whole barbequed pig.  We ate well in there and all the time during the camp as we were working so much. We went to the garden usually already around eight, when we had had bfast and done the dishes. And we spent the whole day in there working around an hour at the time. We took a lot of brakes drinking water and sitting in a shade. During the camp we for example dag a well, planted cucumbers and morning glory and harvested the lemongrass. And there was a lot of it :)

Work camp in Kok Riang part 1

IN FINNISH BELOW

The silent household of ours changed in a flash when short term volunteers arrived in 8th of May. Suddenly the place was full (that's what we thought but it appeared that we could fit still 30 villagers from a Muslim society nearby) of people from Japan, Thailand and we got even one volunteer from Germany. We, Claire and I, were suddenly the hosts and we felt a bit overwhelmed in the beginning. After all our rhythm of life had been very slow and the house very quiet when we lived here only with the grandma and our host and his son Can. The son of our host was thrilled to see so many new people and we got excited in no time as well. It was so much fun to have new people around and it reminded me of the scout camps of my youth.



It was fun to see again new people adapting to Thai culture and I could see myself in their questions. Now-a-days I don't need to know what time it is all the time nor I need special timetables or plans. Things happen when its their time to happen, we eat when it is time to eat. But it wasn't so easy in the beginning :) During the work camp I learned that Japanese people are very similar to west and North Europeans (I know that I am using stereotypes but I hope you know what i mean) in many ways. As one Thai put it "Europeans like to make plans but when it is time to do things the plans never happen". Thai people never plan or if they do the plan always changes and therefore they are very flexible and innovative to find alternative plans. We Europeans often trust blindly to our plans and if they fail we stand helplessly and look from the manual what to do in that kind of situation.
And when it comes to working, Japanese also are very keen on timetables and goals. You should have seen the faces of the Thai people when the Japanese wanted to know the midterm goals of our well digging and the timetable for the cucumber planting ;)



Despite of some cultural clashes the work camp went perfectly. One day when I was digging the dry earth under the burning sun I found the situation so comical. I was thousands of kilometers from home, gardening for my food, with total strangers from around the world, melting and so dirty from my head to my toes. But boy that was fun! We were singing, dancing and laughing all the time. It is amazing how totally different people from totally different origins can get so well along! Only thing in common was that we wanted to come to Thailand to do some gardening in the hottest season of the year :D



We also spent all our free-time together. It was also amazing to see how fun it is actually to BE with people. We played cards, UNO and many fun games such as werewolf game and I know that it sounds simple but I think many of us have forgotten how to just spend time with people.


...To be continued, now I have internet in my phone but weak finger muscles :)

--------------------------------------------------

Hiljaiselo loppui kerralla kun taloutemme täyttyi kahdeksi viikoksi leiriläisistä. Kolme japanilaista, yksi saksalainen ja useita thaivapaaehtoisia leiriytyi talomme pihalle ja meistä tuli Clairen kanssa kertaheitolla "leirinvetäjiä". Kyllä siinä katseltiin hetki huuli pyöreänä suurta trafiikkia ja tiskimäärää jonka kasvanut taloutemme aiheutti. Hyvin nopeasti hämmennys muuttui innostukseksi ja olimme todella iloisia kaikista uusista ihmisistä ympärillämme.



Kun uudet vapaaehtoiset asettuivat taloksi, oli hauskaa seurata heidän sopeutumistaan thaikulttuuriin. Näin itseni heidän kysymyksissään ja nyt jo pystyin hymyilemään monille asioille - alkuun se ei ollut ollenkaan niin helppoa. Eräs thaivapaaehtoisista esitti asian näin "eurooppalaiset ovat hyvin innokkaita tekemään aikataulujaan, mutta kun herätään seuraavana aamuna tekemään ei suunnitelmia sitten toteuteta". Me eurooppalaiset tosiaan pidämme suunnitelmista (kaikki minut hyvin tuntevat tietävät että minä erityisesti) mutta kun jostain syystä suunnitelma ei pidäkään päädymme sormi suussa panikoimaan ja tutkimaan ties mitä käyttöohjeita vastaavan varalle. Thaimaalaiset sen sijaan eivät suunnittele (voi kun löytyisi keskitie) tai jos suunnittelevat, muuttuu suunnitelma aina. Siksi he ovatkin hyviä ideoimaan ja keksimään uusia vaihtoehtoisia suunnitelmia. Opin parin viikon aikana että japanilaiset ovat useissa asioissa samankaltaisia kuin pohjois ja länsieurooppalaiset (tässä taas rutataan stereotypioita mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan). Olisittepa nähneet thaimaalaisten ilmeet kun japanilaiset tiedustelivat välitavoitteita kaivonrakennukselle ja kurkkupalstojen kuokkimisen aikataulua :D

Pieniä kulttuureiden kolareita siis sattui mutta se ei ryhmän yhteishenkeä haitannut. Naureskelin itsekseni tilanteen koomisuudelle yhtenä päivänä kun kuokin maata polttavan auringon alla. Olin tuhansien kilometrien päässä kotoa, työskentelin puutarhassa leipäni pitimiksi tuikituntemattomien ihmisten kanssa. Mutta se oli niin hauskaa. Me lauloimme, tanssimme ja nauroimme tehdessämme töitä ja sillä ei ollut mitään väliä että tulimme täysin eri lähtökohdista ja olimme kovin erilaisia ihmisiä. Ainoa yhteneväisyys oli se että halusimme kaikki tulla thaimaahan puutarhatöihin koko vuoden kuumimpana aikana :D

Vietimme myös kaiken vapaa-aikamme yhdessä. Oli hienoa huomata kuinka kivaa onkaan vain OLLA ihmisten seurassa. Me pelasimme korteilla, kaivoimme lasten UNOn esiin ja leikimme kaikennäköisiä yhteispelejä kuten ihmissusipeliä. Tiedän että tämä kuulostaa simppeliltä mutta uskon että monet meistä ovat unohtaneet kuinka nautinnollista se onkaan viettää aikaa ihmisten kanssa!

Jatkuu pian, nyt minulla on netti puhelimessa mutta sormilihakset väsyvät :D

Kahden kuukauden kutina

Nang Nang

Nyt on kaksi kuukautta tullut tayteen taalla vapaaehtoistyossa Thaimaassa ja tunteet ovat sekalaiset. Toita on ollut paljon vahemman kuin olisi suotavaa ja se onkin paasyy siihen etten aio pidentaa vapaaehtoisaikaani suunnitellusta. Ainakaan taalla :) Projekti johon saavuin on viela niin lapsenkengissa, etta on ymmarrettavaa etta alku on vahan kankeaa. Ensi viikolla projektimme tayttyy vapaaehtoisista kun taalla jarjestetaan tyoleiri, jonne saapuu vapaaehtoisia Saksasta, Koreasta ja Japanista. Organisaatiosta tulee myos thai-vapaaehtoisia jarjestamaan aktiviteetteja joten ehkapa niista saamme jonkun idean jota voimme toteuttaa sitten loppuajan taalla projektissa. Ja ainakin meidan arkeemme tulee sapinaa :)

Nang Nang tykkaa varittamisessakin tyonjohtajan roolista /
Nang Nang chooses which colors and where but doesn't do the dirty work ;)

Nain kahden kuukauden jalkeen olen myos alkanut ymmartaa thaita ja pystyn jo lyhyisiin keskusteluihin arkipaivan asioissa. On ikavaa etta kielen oppiminen jaa niin vaiheeseen kun nyt on vasta paassyt vauhtiin. Erityisesti koska kielta ei tule varmaankaan kaytettya niin useasti joten jo nyt aavistaa etta se tulee unohtumaan. Mutta kylla on pieni koti-ikava alkanut kaivertamaan, ehka siksi kun nain kahden kuukauden jalkeen oli vahan pakko suunnitella mita sita nyt seuraavaksi oikein tekee. Ajatukset siintavat jo kesassa vaikka yritan kaikin voimin keskittya siihen mita taalla viela voi kuukauden ajan tehda. Paluulippua Suomeen ei viela ole ostettu, mutta kylla ajattelin tulla nauttimaan loppukesan auringosta laiturin nokkaan. Kunhan ensin kartoitan vahan lisaa tata Aasian mannerta :)

Vessan seinat sen kun kohoavat /
Buiding the toilets, brick by brick

After two months I feel a bit home-sick. It is probably because I have just started to think when to go home because I have reached the time limit when I am forced to plan ahead. I also feel that we haven't had that much work to do so maybe I have gotten a bit bored and therefore spent my time thinking about my future travelling and of course, Finnish summer.

Lopputulos, huomaa simpukkakoriste,
 joka askarreltiin sisustusvimmassa /
The result, see the amazing shell decoration on the wall,
made by Claire and Anna Zen-decoration

I feel privileged to be in this project as a first volunteer and it is understandable that the beginning is a bit hard. On next week we will get short-term volunteers from Germany, Korea and Japan so our project will have a lot going on. Maybe from those activities that they (Dalaa organization) think for the short term camp, we can put in action for the rest of the our time in the project.

One month to go. It seems short as I have just started to understand Thai-language. It feels sad that I know that I would be learning so much if I would stay a bit longer. But as I said, I don't think I will stay in here or in Thailand that much longer. I haven't bought a ticket to Finland yet, as I don't know yet from where I will be flying. But I am planning that I will go and enjoy at least the end of the lovely Finnish summer and strawberries :)

Bits and pieces from my journal from past two weeks

ALLA SUOMEKSI

" I feel tired... Even though we slept quite late because it was raining yesterday so we didn't have to go and water the plants. Late means 7 am :)" Also today we slept late as it is weekend and we have day offs. So they woke us up at 7.30 for bfast. And yesterday I woke up about six because I wanted to go jogging. Not exactly like at home :D But there is no need to sleep later because there is no need to stay up late. Unless we are in Hat Yai and enjoying city life, like pubs ;)

"I got a very good birthday present. A roommate! Claire came from Switzerland and was quite in a shock in a beginning. Culture shock and affects of the long trip luckily were settled with a good night sleep and the next morning she already felt that it is possible to stay in this country for those two months she intended to stay. Now after two weeks we still get along perfectly. We have played all sort of games we can think of and went to Hat Yai to drink some tequilas and beers in English pubs (Claire is half English by the way).

Claire in a our "local" in Hat Yai /
Claire meidan kantiksessa Hat Yaissa

"We both (Claire and me) have a history as scouts so we are both practical people and enjoy being in a nature. We have also adopted couple of animals as we both love different kind of animals. Samu (Edelmann) is our first pet (if you don't count the gekkos and lizards and all sort of insects). Now a days it comes quite often to check out if we have left some bread unattended and we can hear him trying to get attention from the neighbors as well. Our second adopted animal is Bobby, a skinny little puppy dog who got his name after the English policemen." Bobby has been seen now like three times so we know it is alive. But because the locals throw wild dogs with things and slap them if they come too close, Bobby is a very insecure little thing. We managed to get it close with food. Maybe it is too small to be too afraid of people or it was just so hungry. But giving bits of food we got him close enough so we could scratch him. And he ate with a such appetite. I hope we could get a chance to give him a bit more food so it would grow stronger and be able to fight a bit better for his food. He has lost one ear already in those noisy and apparently brutal fights.

Samu (Edelmann)

"Life in here Kok Riang continues stable. Meals still make the rhythm of  the day and we work with small and sometimes with a bit bigger things. When ever the weather is good for working. I wonder what we do now when the weather starts to get more rainy... We have also started to work out because the tasty food and few work load shows easily on the hips :) One needs to be imaginative to find means to work out in this weather. We have had small exercise moments or yoga on the terrace of our hut or even on the back of a moving pick-up truck. And we have gone jogging and cycling (we got bikes on last week!) around one small fake lake. Locals arrange an aerobic-lesson in there every night and it is very famous among the local ladies. Men got their share of a fresh air by cycling around the lake or going around it with motorcycles. The most amazing mean of "exercising" I have seen so far is to go by car (brand new pick-ups) around the lake but with the walking speed...

We decided to stay with our Thai-family for this weekend. The wife of our host comes home only every second weekend from her job and we went to pick her up on Friday. They bought so many western unhealthy things from Tesco Lotus!! We eat very healthily during the weeks (except all the thai desserts we are offered a bit too often :D) so it was quite of a shock to see all those donuts, sweet bread and enormous amount of food. But we ate so well. And me and Claire, we made a pumpkin soup and garlic bread and so delicious smoothie from the fresh fruits. 

We visited many places during this weekend like a market, a temple and even a hospital where we saw one close friend of the family in coma. I assume our hosts think that we want to go and see things when ever we can so they take us with when they go somewhere. We often enjoy it but for example today, we just sat in a car and went around places where we couldn't talk with anyone when we could have stayed at home and read a book. But it has been very interesting to see the places we would never visit without a thai-family. Even the hospital was interesting place to see. So many people just put on the hallways of the hospital and big rooms. Dying ones next to the almost healthy ones. It just requires patience because we don't know where they take us and why. Even though I know now that much Thai so I judge I could already understand more than they are willing to explain, as if it is not necessary to explain to us as we are young and maybe foreigners. Just some cultural differences again. I am on my way to be the most patient woman in the world ;)

----------------------------------------

Viime viikolla nukuttiin useasti myohaan koska edellisena iltana satoi, eli meidan ei tarvinnut menna kastelemaan kasveja. Myohaan tarkoittaa siis seitsemaan :) Monesti herataan viimeistaan kuudelta, tai siis kello on soimassa 5.40. On aika upeaa paasta puutarhaan auringon nousessa, istua lavalla ja tuntea thaimaassa niin harvinainen viilea tuuli.

Sain muuten syntymapaivalahjaksi kaverin! Claire tuli Sveitsista ja oli aluksi aikamoisessa kulttuurishokin pyorityksessa. Mutta jo seuraavana aamuna maailma naytti paremmalta ja  Claire tunsi etta on sittenkin mahdollista olla taalla se kaksi kuukautta mika hanella oli alunperinkin suunnitelmissa. Nyt pari viikkoa myohemmin tulemme edelleen loistavasti toimeen. Olemme pelanneet kaiken maailman peleja joita vain on tullut mieleen (laivanupotusta, korttipeleja, tehty thaisanoista muistipeli yms yms) ja kayty Hat Yaissa rentoutmassa eli juomassa vahan tequilaa ja olutta englantilaisissa pubeissa.

Hat Yai

Kummallakin meista on partiotausta, joten olemme kummatkin kaytannon ihmisia ja tykataan olla luonnossa. Olemme myos ottaneet hoteisiimme elaimia, ja innolla nimenneet uusia kavereitamme. Samu (Edelmann) oli meidan ensimmainen lemmikkimme (jos ei gekkoja, liskoja ja kaiken maailman otokoita oteta lukuun). Nykyaan Samu nukkuu verannalla ja varastaa kaiken syotavaksi kelpaavan. Toinen elaimemme on pikkuinen laiheliini koiranpentu Bobby, joka on nimetty englantilaisten poliisien mukaan. Bobby on muiden lajitovereidensa tavoin erittain arka, silla kulkukoirat saavat helposti kammenesta tai niita yritetaan hatistaa heittamalla tavaroita. Bobby ei kuitenkaan ollut viela oppinut pelkaamaan tai se oli liian nalkainen, silla saimme sen kerran tulemaan lahellemme ruoanpalojen avulla. Olemme nahneet sen muutaman kerran mutta jos muita perheenjasenia on lahella, emme uskalla antaa sille ruokaa. Eilen saimme heidat ymmartamaan etta olemme nimenneet sen ja ehka he saalivat sita/ meita ja bobby sai tutkia puutarhaa ruoantahteiden toivossa.Toivon etta saisimme Bobbyn kasvamaan vahan isommaksi, jotta se voisi paremmin taistella ruoastaan isompia kulkukoiria vastaan. Tahan mennessa Bobby on jo menettanyt toisen korvansa.

Elama taalla Kok Riangissa jatkuu tasaisena. Ruokailut rytmittavat paivia ja teemme pikku askareita tai vahan isompia projekteja (pihan haravointia, istutusta tai vessan rakennusta) aina kun saa vain sallii. Nyt kausi on alkanut muuttua sateisemmaksi, joten meilla voi olla edessa hiljaisemmat ajat. Olemme myos alkaneet kuntoilemaan, silla makoisat ruoat ja vahainen tyomaara nakyy jo reippaasti lantiolla :) Kuntoilutapoja ja paikkoja loytyy tassakin saassa kunhan vain kayttaa mielikuvitustaan. Jumppaame ja joogaamme vaikka pienen majamme terassilla tai lava-auton lavalla tuulen viilentaessa. Kaymme lenkilla hamaran aikaan ja pyorailemassa (saimme viime viikonloppuna pyorat!!) laheisen pienen tekojarven ympari. Siella jarjestetaan illalla aina airobic johon paikalliset mammat osallistuvat sankoin joukoin. Miehet saattavat ulkoilla pyoraillen tai joskus kiertaen jarvea skoottereilla. Mielenkiintoisin "ulkoilumuoto" on ihmisilla jotka kiertavat jarvea upouusilla autoillaan ja katumaastureilla - kavelyvauhtia. 

Tana viikonloppuna paatimme pysya kotosalla ja thai-perheemme aiti tuli taas viikonloppuvierailulle. Han kay kotona vain joka toinen viikonloppu, silla han tyoskentelee muualla. Olimme shokissa siita ruokamaarasta (erityisesti lansimaisista epaterveellisista herkuista) joita he ostivat viikonlopuksi. Donitsit, pasteijat ja herkkuleivokset eivat todellakaan kuulu viikkottaiseen ruokavalioomme (saatamme Clairen kanssa kayda salaa ostamassa niita tosin :D ) Kavimme monissa paikoissa kuten temppelissa, markkinoilla ja jopa sairaalassa jossa perheen lahiystava makasi koomassa aivoverenvuodon (nain ymmarsimme jalkikateen) takia. Tuntuu silta etta isantaperheemme ajattelee etta haluamme mita tahansa virikkeita arkeemme joten he ottavat meidat mukaan kaikkialle. Se on ajatuksena kaunis,mutta koska he eivat selita minne me olemme menossa tai miksi me olemme mukana, taytyy lansimaalaisen opetella nielemaan turhautuneisuus ja menna vain mukana/ Nykyaan uskallan sanoa etta osaan sen verran thaita etta mina ymmartaisin mikali he vain haluaisivat selittaa. Mutta tuntuu etta se ei kuulu heidan tapoihinsa ehka koska olemme nuoria tai koska olemme ulkomaalaisia. Luultavasti molemmat.

Niin sita voi loytaa itsensa thaimaalaisesta sairaalasta keskelta potilasmerta tai istumasta autossa tuntikausia vain kaymassa joidenkin sukulaisten luona jossa emme edes keskustele kenenkaan kanssa. Sairaala oli kylla sinaansa mielenkiintoinen tutustumiskohde, silla se erosi paljon suomalaisista sairaaloista. Potilaat olivat suurissa huoneissa ilman minkaanlaista yksityisyytta ja kaytavatkin olivat taynna paareja. Kuolevat ja pienivammaiset vierekkain. Voinkin siis sanoa etta tutustumme thai-perheemme avulla tosiaan sellaisiin asioihin joihin ei lomamatkalla tormaa. Suuri osa naista kokemuksista on positiivisia, mutta kulttuurierot vain aina vaativat vahan sopeutumista. Musta on tulossa kovaa vauhtia maailman karsivallisin nainen ;)

Thai people can really party!

It was crazy! We were wet before we even got out from the bus because the people were throwing water from their pickups when they were passing the bus (you can see how the buses look like from the picture below).



The center of Hat Yai was packed. Many streets were only for pedestrians and everyone had a watergun, bucket or atleast some baby powder.
They mixed it with water and some menthol thing so it was like a paste and they put it to faces of everyone. Someone were polite and even apologized before putting it but mostly they just put it on (hair, ears whole face all in mess :d)





But it was really crazy icy water, hot water and buckets and buckets of water. And loud music, live music and people partying. Very very cool :D

I have to go! Check this out ;) You can see from here how it looked like!

My third new year of the year will be wet

BELOW IN ENGLISH

Olen alkanut ymmartaa, miksi tallaisissa paikoissa on paljon perinteita ja perinnejuhlia. Arki on aika tasaista ja jannia tapahtumia on yleensa aika vahan. Pidin kerran pienta englannin oppituntia naapurin teini-ikaisille lapsille ja heidan tehtavanaan oli kertoa mita he tekivat viime viikolla ja mita he tulevat tekemaan seuraavalla lomallaan. Vastaukset olivat jannia, silla lahes kaikki vastasivat samalla tavalla: 'olin kotona' ja 'seuraavalla lomallani olen kotona.

Lapset, nuoret ja harvat aikuiset ovat lansimaissa usein tyytymattomia mikali koko ajan ei tapahdu jotain. Taalla arjessa ei tarvitse olla paljon sapinaa, mutta juhlista tehdaan sitten sitakin suurempi numero. Ja juhlia on sitten joka tarpeeseen. Tana viikonloppuna taalla vietetaan uutta vuotta ja suurta vesifestivaalia. Juhla oli perinteisesti vahan erilainen, mutta sita on muutettu hauskempaan muotoon. Juhlimme toissapaivana perinteen mukaan, eli olimme naapurissa missa koko suku oli kokoontuneena ja buddhalaisen perinteen mukaan paikalla oli myos munkkeja. Juhlassa pyydetaan anteeksiantoa ja toivotaan hyvaa onnea tuleavaisuudessa suvun vanhimmilta, eli tassa tapauksessa isovanhemmilta jotka siis asuvat samassa talossa kuin mina. Juhlaan kuuluu paljon mantroja munkkien johtamana, rukoilua, ruokaa ja traditioita joissa kaytetaan vetta (esim. jokainen vuorollaan valuttaa vetta sovanhempien kasien paalle).

Tama on siis juhlan perinteinen osuus, oli oikein mukavaa seurata sita. Sain myos harvinaisen tilaisuuden puhua munkin kanssa. Naiset ovat hyvin vahan tekemisissa munkkien kanssa ja tuntui todella hyvalta kun Lung Jeng luotti minuun niin paljon (lahinna varmaan etta osaisin kayttaytya) ja pyysi minut keskustelemaan hetkeksi munkin kanssa. Vaikken tunne tapoja viela hyvin, tiesin etta se oli iso juttu.

Uusia perinteita on muun muassa juhlan muuttaminen maanlaajuiseksi vesisodaksi. Sain ensimmaisen kasteeni tanaan kun kavimme Tescossa ostamassa tykotarpeita ja lansimaista aamupalaa (croissantteja ja muffinsseja :p) ja perhe skootterin paalla otti meidat kohteekseen. Kun menemme kohta keskustaan niin saamme paallemme sangoittain (oikeasti) vetta. Ja jotta homma olisi hauskempaa on vesi viilennetty jaapaloilla. Eilen kun muutamat vapaaehtoiset tulivat keskustasta he olivat kuin uitettuja koiria. Perinteeseen kuuluu viela naamojen sotkeminen vauvatalkilla, joten suihku on paivan paatteeksi todella tarpeen :D Kamat on jo pakattuna muovipusseihin ja vedenpitava kamera ladattu. Huomenna kerron miten kavi :D

-----------------------------------

When I was sort of giving an English lesson to the neighborhood teenagers I asked them to tell me what they did last week and what they will do when they have a holiday. The answers were almost all the same. "Last week I was at home" and "next week I will be at home". There are few possibilities to go somewhere and they don't find the reason to do it.

I have started to understand why people in here are so into traditions and traditional celebrations. Weeks go by quite similar and there are few exciting events. It is a way western young people and adults find hard to live. We need something going on all the time. They don't make a big deal about ordinary life but they make big deal about the celebrations. And there are celebrations to every occasion :) This weekend Thai people are celebrating their new year. It is the third new year for me and for sure again different.

The tradition was different but they have changed it to a bit more fun form. We got to know also the true tradition because the family of my host arranged a party according to the tradition. It is a party for the grandparents. They ask for the forgiveness from them and hope for the good luck. Party included chanting monks, praying, a lot of food and water. Everyone for example spilled water on the hands of the grandparents. I got a rare possibility to speak with a monk when my host Lung Jeng asked me to come with them. I felt honoured and good that he trusted me, because eventhough I don't know the habits I knew it was somehow a big thing.

Now a days the tradition is changed to more fun form, as they have made it as a country wide water war :) I am staying this weekend at Dalaa office in Hat Yai with some other volunteers to experience this festival. I got my first share of it today when we went to Tesco (to buy western bfast with croissants and muffins :p) and a family on top of a scooter shot us with their water guns. When we go to the city center I will get buckets (really) of a cold water poured to my head and to make it more fun the water is cooled with a lot of ice. Yesterday some volunteers who came earlier went to the city center and when they came back they really were soaken wet. And white as ghosts as according to the new tradition people are also putting baby powder to everyone's face. So the shower is indeed needed after this festival :) I have packed my belongings to the double plastic bags and taken my waterproof camera. I will tell tomorrow how it went :D

My neighbor is noisy!

ALLA SUOMEKSI

It was quite of an experience to get my family to the place I live now. You can imagine how my sister and brother were handling the night in my hut when they made a "cockroach check" every night even in that nice hotel, put the bin full of water to plug the sewers in the shower :D and the place I live now is a bug zoo really.

But over all it went well. They were travelling happily on the back of the pick up van and visited the garden and helped with watering. Lung Jeng had been thoughtful and none of the food was spicy. I made some fried papaya and some rye bread sticks (I loooooved to have it from Finland and I carried it to bfast many mornings in Krabi even though my brother was ashamed of me ;) ) and everyone got their tummy full. I think they thought that one night was though enough for them in there and my sister even said that she doesn't understand how I can live like that. Well I am happy that she came, she couldn't understand otherwise how the life is in here and how different it can be from the life in Finland.

That is actually what I thought yesterday before sleeping. How life is so different for me now. My normal life in Finland included about 8 hours work a day, now it doesn't feel like work but is still tiring as I wrote some time ago. I went for drinks with my friends, in here I don't drink at all. I was alone in my apartment and watched tv, in here I have quite few possibilities to be alone unless I am in my hut and I don't watch tv at all. And I will have a roommate on next week I think! In Finland I walked to work, to the bus stop, around Helsinki but here I don't basically walk. I cannot move around alone either because I am not allowed to drive scooter nor car and I don't have a bike yet. Thai people don't understand how someone can walk even to the house of a neighbor so if I say that I will walk some, someone insists to give me a ride :D And many other things such as eating on the floor, being outside all the time and also sleeping outside with all the noise. Now you might think that what noise, it should be quiet and peaceful in that Kok Riang, a place where Google maps cannot reach :) Well it is peaceful but far from quiet!

You have probably heard that karaoke is quite famous in Asia and people are really fond of it :) Well I have first hand experience about it now. Especially on weekends (but almost all other days as well) the neighbors are having some karaoke party and their audio equipment are respectable. They have huge speakers and it sounds really like a summer festival and I have a seat in a first row. But this festival is open for every kind of singers, and they do sing from all their heart. I sleep usually around nine or ten and at that time the party is barely starting :) That mixed to the brutal fights of the neighborhood cats and dogs, gekkos, all the bugs... The noise is really astonishing, I am glad that I am quite good sleeper :p

I admit that I felt quite lonely after my family left. I expected it and its better now but it brought other feelings as well. For example I started to think what to do after this. I had managed not to think that but now I feel that I need to start to think about it so I do something smart and not end up without money to the doorsteps of my parents. So soon it is time to start to think the next step. I still enjoy the feeling that I have the world open but open means so many options and choises! I got a hint about a rental apartment in Hyryla, I have to add that to my "options for the next step-list" ...:D

-------------------------------------

Nyt on perhe kaynyt ja lahtenyt taalta taman hetkisesta kodistani. Oli aika kokemus heille ja minullekin :) Sisko ja veli tekivat torakkatarkistuksia jopa siina siistissa hotellissa ja pistivat yoksi roskikseen vetta ja sen tukkimaan suihkun viemarin etteivat otokat kompisi yolla heidan huoneeseensa :P voitte siis kuvitella etta heilla ei ollut hymy herkassa taalla otokkaelaintarhassa :) Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Jopa aiti istuskeli lava-auton lavalla katseli maailman menoa. Kavimme myos puutarhalla kastelemassa kasvit ja kaikki paasivat hommiin. Lung Jeng oli ollut huomaavainen ja jattanyt chilit pois ruoista talla kertaa. Mina vasasin viela bravuriani eli paistettua papaijaa ja teinpa myos jaaneista ruisleivista leipatikkuja. Oli kylla niin ihanaa saada ruisleipaa! Kannoin sita veljen hapeaksi aamupaloille mukanani ja tein omat leivat buffetissa ;)

Elama taalla on kylla niin erilaista. Sisko sen huomattuaan totesi, ettei ymmarra miten mina voin asua taalla. Heille yksi paiva oli varmasti tarpeeksi. Mutta olen iloinen etta he kavivat. Sisko ja muutkaan eivat millaan voisi kuvitella miten erilaista elama voi olla muualla kuin Suomessa jolleivat olisi tulleet tanne vierailulle. Maistuu varmasti elama siistissa kodissa sitten paremmalta :)

Mietin eilen illalla kuinka elama tosiaan on lahes kaikilta osilta erilaista kuin Suomessa. Kotona tein noin kahdeksan tunnin tyopaivaa, taalla tyo ei tunnu tyolta,  mutta kuten aiemmin kirjoitin on valmiustilassa oleminen rankkaa. Kavin Helsingissa ystavien kanssa ulkona, taalla en juo edes yhta kaljaa perjantain kunniaksi. Liikuin Suomessa paljon kavellen (toihin, bussipysakille, ympari Helsinkia), taalla en oikeastaan kavele minnekaan. Thaimaalaiset eivat ymmarra kavelyn paalle, jopa naapuriin saatetaan menna skootterilla. Aina jos lahden jonnekin kavellen joku tulee ja ei lahde ennen kuin hyppaan kyytiin :D Tama kylla sitten vaikuttaa myos siihen etten oikeastaan voi liikkua itsenaisesti. En saa ajaa autoa enka skootteria eika minulla ole viela pyoraa. Muutenkin kotona vietin aika paljon aikaa yksin katsellen esimerkiksi telkkaria, taalla ei yksinaan oloa ymmarreta joten en ole oikeastaan yksin kuin majassani. Siihenkin tulee muutos kun saan luultavasti ensi viikolla huonekaverin :)

Nukkuminenkin on aikalailla erilaista. Yksi syy on tietenkin se etta nukun tavallaan ulkona. Mutta toinen syy on se etta hiljaisuudesta ei ole tietoakaan yollakaan. Varmaan ajattelit etta taalla Kok Riangissa, Google Mapsin ulottumattomissa taytyy olla hiljaista ja rauhallista. No rauhallista on muttei todellakaan hiljaista. Olet ehka kuullut etta aasialaiset ovat erityisen innostuneita karaokelaulajia. Minulla on nyt ensikaden tietoa asiasta ja saankin lahes joka yo olla yleisossa ihan eturivissa. Naapureilla on todella kunniotettavat audiovehkeet ja niissa ei aanta saastella. Tuntuu kuin olisi musiikkifestivaaleilla paitsi etta tama festivaali on avoinna kaiken tasoisille laulajille. Lauluun sekoittuu sopivasti naapureiden kymmenien koirien ja kissojen verisia taistoja seka gekkojen ja kaikien maailman otokoiden aantelya. Melu on todella allistyttava, olen iloinen etta olen aika hyva nukkuja :)

Taytyy myontaa etta olin aika haikea kun aiti, sisko ja veli jatkoivat matkaansa. Onneksi pienen sisaisen kiukuttelun ja  suruttelun jalkeen olo on parempi. Ja osasin kylla odottaa sellaisia fiiliksia. Mutta sita en osannut odottaa etta heidan vierailunsa toi mieleen sen etta tama kokemus loppuukin joskus. Ja sita varten olisi hyva miettia vahan mita sita seuraavaksi aikoo ettei sitten rahattomana ilmesty vanhempien etuovelle. No sita valttaakseni tein kylla jo jotain varotoimia etukateen mutta kaipa sita rahaa pitaisi jostain tulevaisuudessa saada. Olin onnistunut (niin kuin halusinkin) unohtamaan tulevaisuuden ja elamaan hetkessa, tosin vain kuukauden. Mutta nyt pitanee ruveta pikkuhiljaa miettimaan tulevaisuutta. Olen vielakin onnellinen etta minulla on maailma avoinna ja pullollaan mahdollisuuksia. Sain muun muassa vinkin vuokra-asunnosta Hyrylassa, kyllahan sekin pitaa kirjata "mita seuraavaksi-listaan" :)