 |
Meitsin frendi Lokki-Joonatan tsemppaamassa opiskeluita
/
I have a pet, which I am slightly afraid of |
Tasapainoilu ja mielenrauha ovat hankalia asioita. On niin helppoa heittäytyä johonkin sata lasissa ja unohtaa miksi sitä tekee. Erityisesti jos pakenee jotain, ja kukapa meistä ei pakene jotain? Pohdittuani asiaa päädyin siihen että pakenen enemmän tai vähemmän puuttuvaa sosiaalista elämää, suhdekiemuroita, ja myös opiskeluja edeltänyttä toimettomuuden tilaa. En viihtynyt ollenkaan siinä, joten nyt teen tuplasti sillä innolla ja olen onnellinen etten enää katso Emmerdalea ja ostoskanavaa. Nyt kun olen päässyt eteenpäin, sinne minne halusin (tuuletan edelleen harvase päivä) niin olen uppoutunut tähän niin etten näe mitään muuta. Joku voisi sanoa että koska kyse on opiskelusta niin ei se ole niin huono asia. Välillä pitää kuitenkin pysähtyä ja miettiä miksi tätä oikein tekee. Antakaas kun selitän vähän tarkemmin :)
Täällä on vierähtänyt vasta pari kolme kuukautta, mutta jo nyt elämän rytmi on vakiutunut kovin erilaisille urille kuin mihin olen aiemmin tottunut. On normaalia että alemmilla asteilla olut ja kavereiden seura maittoi enemmän kuin koulu ja että nyt siihen on tullut muutos. On kuitenkin kiinnostavaa oppia itsestä uusia asioita kun teini-iän häiriöäänet ovat vaienneet. Olen aina rakastanut kirjoja, mutta nyt jaksan keskittyä muihinkin kuin romaaneihin. Tunneilla en kestä olla takarivissä sillä sinne ei kuule hyvin ja sanotaan se nyt ääneen, sieltä ei erotu muista ainakaan edukseen. Osallistun kaikille luennoille ja kyllä, myös kaikille niille jotka eivät ole pakollisia. Otan luottamustehtäviä ja teen piiitkiä päiviä. Viimeisen parin vuoden aikana olen tottunut olemaan yksikseni, mikä tarkoittaa sitä että sosialisoin täällä myös vähemmän (tuntuu että olen unohtanut miten jotkin asiat ryhmässä menee, en esimerkiksi muistanut sitä kulttuuria että vessaan kuuluu mennä yhdessä). Ei sillä etten tulisi kaikkien kanssa toimeen, jopa päin vastoin, se etten ole klikkiytynyt tarkoittaa sitä että sosialisoin vähän kaikkien kanssa. Mutten soittele edes viikottain kotiin enkä sovi lounastreffejä koululla. Kaikki tämä yhdistettynä tarkoittaa sitä, että keskityn hyvin vahvasti saamaan hyviä numeroita ja hyvän työpaikan. Kerrankin minusta tuntuu siltä että minulla on siihen mahdollisuuksia kunhan vaan jatkan samaan malliin.
Kuulostaa ihan hyvältä, tavallaan. Mutta nyt kun pulssi alkaa olla korkealla ja paineet kovat tuli mieleen se että miksi niiden numeroiden nyt pitää olla niin hyviä. Ja älkää sanoko että luovuttajan puhetta :D Ei vaan oikeasti. Tulin tänne jotta saisin lisää tietoa. Jotta nauttisin opiskelusta täysillä. Jotta viihtyisin kirjastossa ja haistelisin vanhoja kirjoja. Heti kun fokus siirtyi pois siitä, stressi alkoi kasvaa. Ja sitten tuli sosiaalisessa mediassa vastaan taas se sama vanha viisaus. Ei se päämäärä vaan matka. Muistin, että teen tätä siksi että nautin opiskelusta. Siksi että nautin uuden oppimisesta. Siksi että nautin haasteista ja etenemisestä. Siinä on vissi ero siihen että pyrkii eteenpäin sokeasti. Vain siksi että tie vie sinne.
 |
Elämää kirjaston ulkopuolella, Joulumarkkinat palmujen keskellä
Bournemouthissa
/
The German Christmas Market in Bournemouth |
Ja muuten, täällä olisi helppoa myös heittäytyä teeskentelemään (tässä toivon että olen vielä rajan paremmalla puolella mutta se on häilyvä raja). Verkostoitumaan siksi että ihmisistä on hyötyä. Ei siksi että heihin on mukava tutustua ja auttaa sitten ehkä tulevaisuudessa sitä mukavaa ihmistä johon kerran tutustui. Ei sillä että täällä kaikki niin tekisivät. Kurssillani on paljon erilaisia ihmisiä eikä siellä tosiaan taklailla toisia päästäkseen eteenpäin. Tämä on vain oman pienen mieleni tuotetta, jota toki tukee yleinen intoilu verkostoitumisesta.
Tai pyrkimään korkealle siksi että se on osa peliä jonka tavoite on voitto, eikä siksi että rakastaa peliä. Ja minä rakastan tätä peliä jota bisnekseksikin kutsutaan. Mutta en sitä peliä missä kikkaillaan verotuksella, leikataan ja keskitytään pyörittämään numeroita. Se ei ole minun pelini. Minä rakastan sitä peliä, jossa nerokkaalla asiakaspalvelulla, kekseliäällä mainoskampanjalla tai vahvalla brändillä ja harkitulla imagolla erotutaan eduksi. Ehkä se on naivia mutta minä en ole valmis pelaamaan muita pelejä, muut hoitakoon ne jos haluavat.
Jep. Tasapaino on vaikeaa. Hippi bisnesintoilija, voiko sellaista olla? Tai nörtti bilehile? :D Silloin kun ympärillä on paljon mahdollisuuksia on vaikeaa hidastaa. Ja silloin kun niitä on vähän on vaikeaa saada itsestään irti se että lähtisi itse tavoittelemaan jotain uutta. Toivottavasti asioiden ääneen sanominen auttaa. Reality-check, vähän kokkausta (tavoistani poiketen olen myös syönyt aika epäterveellisesti, hyi hyi, nyt asiat kuntoon) ja leffa. Ja taidan soittaa huomenna kotiin :)
