I have found "the one" for me in Asia

This is it, this is the one, the best city for me in Asia so far.

Street view next to Mekong River /
Luang Prabang on sekoitus Aasiaa ja Eurooppaa
(Laos on Ranskan vanha siirtomaa)
arkkitehtuuriltaan sekä ruoiltaan (mahtavia croissantteja,
leivoksia sekä kahviloita joissa nauttia niitä)
ja se tekee tästä kaupungista erityisen viehättävän.

Luang Prabang is a small city in Laos with a
strong French influence (has been a colony)  with wonderful Lao people and delicious coconut curry and wonderful green landscapes. You can find next to each other a typical Lao-style house (same as in Thailand) and a beautiful European-looking house from the last century.

I have enjoyed great breakfasts in small cafeterias with so good bread that at least one of my friends would die if she would get her hands on that. And three courses menus with 
so good vinaigrette that I have returned to this cafe just for it. And the cost is minimal :) This is also the only city I have found in Asia with some wine culture. So I have really enjoyed walking, reading and drinking red wine in the riverside cafes.



Le Cafe Ban Vat Sene and
my first course
of the lunch today /
Tämän päivän lounaalla vihersalaatti
 täydellisellä vinegairettella
ja vielä täydellisemmällä leivällä.
Nami!



I have stayed in here already... mm four or is it five days and someone would say that I haven't done anything. It has been raining quite a lot so there has been few possibilities anyway. But I also decided after quite tiring search that I won't do any arranged activities. I have gone for two cycling tours already and I have gone trekking. I have visited hill tribes in Vietnam and in Thailand and even though I have no doubt that they would be different in here, I just think that I wouldn't get to know them any better with a one or two day walk through. And because I don't support the elephant rides and I would die if I would do some kayaking in this weather so I had quite few options for activities. Therefore I have stayed in the city. But I tell you what I have done during these days.

In addition to reading, reading and reading I have taken a gorgeous two hours body scrub+massage in a very nice classy spa. I have gone jogging in the morning along the Mekong river and seen the monks getting their morning alms. I have visited temples and the local library where I taught English to one 17 years old monk novice. Or actually he says that he thinks he is 18 but because his parents didn't know how to read and write so they didn't mark the day he was born nor were sure about the year. Well he had six siblings anyway so who can count who was born and in which year.



My "student" novi Sing calling the monks for the lunch /
Opetin tälle munkille englantia ja hän kutsui minut käymään tänä aamuna
temppelissä, jossa hän asuu.



He invited me to his temple this morning and I went there (on the back of the motorbike of a worker from my hostel who was on his way to school) to talk with him about Buddhism, Lao people and his wishes for the future. And about Finland because he was very interested in our social security and free education as anyone is who has very few chances in their own country by being poor. It was a very nice talk and it surprised me still how well he spoke English. But he said he had had lessons with native speaking volunteers for two years and well, he spend all his free time (which is quite a lot in a temple) studying and learning about different things so I guess his motivation was quite on the spot.

And the last thing I could mention is that I had a very fun party night because I met one really good and fun Irish guy and I was immediately very at ease with him. I bet we could have been very good friends but our ways separated too fast when he left me because of another guy :) But this night we had fun together. We played pool (I was terrible) and went to couple of bars and met other tourists. In the end we went to one bowling place, where everyone who wishes to party after 1130 pm goes as every other place in Luang Prabang closes. And that was quite a fun and different way to party by playing pool and drinking Lao whiskey :p



Traditional Lao Food - sticky rice, Jeow mak Keua (eggplant dip)
Mok Pa which is fish steamed in a banana leaf (me no likey) and
and something else which was quite good :D



Also traditional Lao food (sticky rice and the eggplant dip are the same) but in a bit different setting.





So I think my holiday has been exactly like my kind of a holiday (with these weather conditions). Now I will be off to teach some more English.



A surprisingly fun night in a surprising Tasmanian company

Okay, I have two stereotypes to be straightened :) First of all, anyone who claims that men have only one thing in their mind when they come and talk in the bar, they are wrong. Not always. And second of all, everyone who say that you cannot have a fun night with anyone of your fathers age, is wrong as well :)

I had a pleasure to spend hours yesterday in an English pub talking with a Tasmanian 56-year-old ex-sailor called Shaw. And I had a really fun time! I heard about hippie revolution in the 70's and heard how he had been picking fruits, fishing for his living, lived in a Tasmanian little village and traveled his whole life. And I saw pictures about his children (same age as my siblings) and now-a-days lesbian wife. He reminded me that I have still all of that (maybe I don't want everything from that list ;) ) and anything I want ahead of me. It was a truly refreshing talk which lifted my spirit.

Other than that my stay in Vientiane has been not too bad but not too fun either. It has been raining quite some and I have been biking and seeing the city but it is nothing too special. But that's what I read from internet so I wasn't too surprised. But tomorrow morning I head to Luang Prabang and I have high hopes about that. I might be spending even a week in there trekking and relaxing if I like it. First I need to get there. I heard that the road is horrible and the rainy season is not helping it. I decided that this wasn't the time to save money and took a day-time tourist bus which should be better than local buses. And have less locals who apparently are getting easily sick on the serpentine roads... I wonder what I need to survive that trip :D

------------------------------------------------------------

Minulla on kaksi stereotypiaa rukattavana. Ensinnakin kaikki joiden mielesta miehilla on vain yksi asia mielessa jos he tulevat juttelemaan baarissa, ovat vaarassa. On poikkeuksia! Toisekseen kaikki jotka sanovat ettei ilta voisi olla hauska vanhempiesi ikaisessa seurassa on myos vaarassa!

Minulla oli ilo istua iltaa eilen tasmanialaisen 56-vuotiaan entisen merimiehen kanssa. Kuulin hippivallankumouksesta 70-luvulla, kalajuttuja merelta, tarinoita hedelmien poiminnasta ja matkustuksesta seka millaista elama oli vuosikymmenia sitten tasmanialaisessa pikkukylassa. Nain myos valokuvia Shawn lapsista jotka olivat sisarusteni ikaisia seka hanen ex-vaimostaan ja hanen uudesta tyttoystavastaan. Yksi parhaista illan anneista oli se etta han muistutti etta minulla on mita ikina haluankin edessa ja etta voin itse muovata tulevaisuuteni haluamakseni. Virkistava keskustelu totisesti nostatti fiiliksia :)

Muuten olo taalla Vientianessa on ollut niin ja nain. Ei mitaan hirvittavan hauskaa muttei nyt ihan kurjaakaan. On satanut aika paljon ja olen silti pyoraillyt ympari kaupunkia. Olen lahinna valttanyt kaikki temppelit koska sain Thaimaassa niista tarpeekseni. Ja ne on aikalaill kaupungin parasta antia silla tama ei ole mikaan hirvean ihmeellinen paikka, mutta sita jo osasin odottaa lukemieni nettijuttujen perusteella.

Huomisesta eteenpain odotukset kohdistuu Luang Prabangiin, jonka uskon olevan minulle aivan nappi paikka. Voisin viettaa siella vaikka viikon vaellellen ja rentoutuen mikali kaupunki tosiaan minulle sopii. Ensin vain taytyy paasta sinne, mika ei valttamatta ole ihan kivuton juttu. Tiet ovat ilmeisesti hirveassa kunnossa ja sadekausi ei todella auta asiaa. Paatin etta tama ei ole paikka jossa rahaa saastetaan ja otin turistibussin paivasaikaan jonka pitaisi olla paremmassa kunnossa kuin paikallisbussit. Ja niissa matkustaa myos vahemman paikallisia joiden kuulin olevan erityisen herkkamahaisia Laosin serpentiiniteilla... Mitahan pitaisi pakata mukaan etta selvian siita matkasta :D

Technical difficulties in Vientiane Laos

I have couple of blog texts waiting for to be published. But I am facing some troubles. My computer is refusing to connect to WiFi and my phone was stolen. Therefore I don't have any other means to update my blog than slow internet cafes in Vientiane.

Since day before yesterday I have been alone again. My beloved bambu-hut roommate Claire flew home after two months of volunteering and some ten days of traveling together. We had great time together and our last night with Cabaret, nice dinner (very fast though because we were late because of the stupid traffic) and a party we had after cabaret. We finished the party at six am listening some local guys singing and playing guitar when the sun rose after a fun night in Khao San road. Everything else was funny that night but when we saw one guy taken by a police because he had smoked or something. I felt bad even though we didn't know him. I guess he was in big troubles. And it wasn't anything like the police saw him but somebody of the locals had told the police as he drove straight to him. And he was taken by a police which can mean two years in a prison in Thailand...

But yeas, I was quite sad when Claire left, I have to admit. And it didn't help that it was raining in Bangkok (again) and that I was really done with Thailand. But basically I was done with Bangkok, I didn't like it. And I wouldn't recommend it. It is too big, not very beautiful and the traffic is horrible. Really, it takes awfully long to go anywhere during the rush hours and it is very hard to get a taxi cos they refuse to go anywhere at that time. Unless you pay more...

I took a night train to Laos border, close to Vientiane. I didn't have a plan where to go and how to get there. I just knew that I want to visit Luang Prabang and that it might be nice to see the capital in one point. I knew that my visa was over, as there were no trains at the day time and by taking the night train my arrival day would be one day after my visa had expired. So I had to spend some time in the immigration office, pay some money for them and for the Laos immigration for visa (their exchange rate was very interesting). I was a bit overwhelmed when I got out and the massive attack of the tuk tuk drivers and "travel agencies" didn't make me feel better. I bet my phone was stolen in that point. But then I just walked to the first local bus I saw, asked how much was it and sat even though I didn't know where it was going. Luckily I found out when I stepped out that I was in Vientiane and I decided to stay in here for couple of days. I have two rules in my adventures. I am adventurous only at the day-time and I always have cash and emergency cash. And with these two rules I have managed quite well :)

----------------------------------------------------

Minulla on pari blogitekstia odottamassa julkaisua, mutta minulle on tullut pari mutkaa matkaan. Tietokone on lopettanut yhteistyon langattomien nettien kanssa ja minulta vietiin puhelin eilen. Olen siis aikalailla yhteydettomassa tilassa. Ainastaan Vientianen nettikahviloiden superhitaat netit ovat vaylana ulkomaailmaan.

Matkustan jalleen yksin koska ihana bambumaja huonekaverini Claire lahti kotiin toissapaivana. Meilla oli todella hyvat (tultiin tosi hyvin juttuun) pari kuukautta yhdessa vapaaehtoistyossa ja kymmenisen paivaa matkustellen Thaimaassa. Viimeinen ilta oli erityisen hauska koska kavimme Cabaressa, soimme hyvin (tosin nopeasti koska olimme myohassa typeran liikenteen takia) ja juhlimme aamuun asti. Ilta paattyi vasta kuudelta aamulla kun kuuntelimme paikallisten kitaransoittoa kadulla auringon noustessa. Illassa oli vain yksi ikava kohta kun naimme kuinka yksi turisti kerattiin talteen poliisin toimesta hanen ilmeisesti poltettuaan ruohoa. Vaikken tuntenut koko kaveria kavi saaliksi. On vakava juttu joutua tekemisiin thaimaan viranomaisten kanssa, huonolla tuurilla pari vuotta thaimaalaisessa vankilassa.

Mutta siis olin aikalailla surullinen Clairen lahdettya. Bangkokissa satoi mika oli masentavaa ja olin muutenkin jo ihan taynna Thaimaata, erityisesti Bangkokia. En suosittelisi Bangkokia matkakohteena silla se oli todella iso, sekava, aika likainen eika sita voi luonnehtia kauniiksi kaupungiksi. Sen liikenne on myos painajainen. En ikina voisi asua sellaisessa kaupungissa. Ruuhkassa voi oikeasti viettaa tunteja (meilla meni kahtena paivana niin kauan!!) eika taksia saa mistaan koska he eivat halua menna liikenteen sekaan. Ellet tietenkin maksa enemman kuin pitaisi...

Otin yojunan rajalle, mika tarkoitti sita etta olin Laosin puolella vasta torstaina. Viisumini kun vahentui jo keskiviikkona, mutta paivasaikaan ei ollut mahdollista paasta Laosiin. Jouduin siis viettamaan jonkin aikaa rajalla, maksamaan ja hommaamaan viisumia Laosiin. Jopa rajavartiostossa minua vedatettiin, vaihtokurssi oli aika omintakeinen maksettaessa visaa. Taman seurauksena olin jo valmiiksi vahan vasynyt ja tuktuk-kuskien ja "matkanjarjestajien" vyory ei auttanut asiaa. Pakenin lahimpaan paikallisbussiin, kysyin paljonko se maksaa ja istuin siina paatepysakille saakka vaikken edes tiennyt minne se oli matkalla. Minulla on kaksi saantoa tassa seikkailussa. Seikkailen vain paivasaikaan ja kannan mukanani aina kateista ja hatavarakateista. Nailla saannoilla olen parjannyt aika hyvin :) Tallakin kertaa minua onnisti ja loysin itseni Laosin paakaupungista Vientianesta. Paatin jaada tanne pariksi paivaksi tekemaan hieman taistelusuunitelmaa tulevaa matkustusta varten.

Pakaten ja panikoiden

Leirin kolmas osa saa odottaa koska nyt on viimeiset hetket käsillä ja pakkaamisesta ja panikoinnista on paljon sanottavaa :). Olo on puistattava, eikä kyse ole enää ruokamyrkytyksestä jonka nappasin käydessäni Malesiassa. Nyt kyse on siitä että vapaaehtoistyöni loppuu huomenna. Vaikka tiedossa on matkustamista ja lopulta paluu Suomeen ei siitä ole oikein apua tällä hetkellä. Vaikka kolmeen kuukauteen kuului paljon toimettomuutta, siihen kuului myös perhe-elämää, paljon iloisia hetkiä kymmenien uusien ystävien kanssa sekä paljon ihmeteltävää ja koettavaa. Ennen lähtöä minun kuten monien muidenkin fiilikset noudattavat samaa kaavaa. Noin viikkoa paria ennen lähtöä ei yht äkkiä haluaisikaan lähteä ja tulee kyseenalaistettua omaa valintaa kun asiat kotona olivatkin yhtäkkiä niin hyvin. Ehkäpä nämä tunnelmat siis kuuluvat kotiinpaluushokkiin, mutta omalle kohdalle tätä ei vielä ole sattunut vaikka kotiin on tullut palattua jo Englannista, Itävallasta ja Meksikosta. Ja täytyy sanoa että Thaimaa ei edes vakuuttanut minua samalla tavalla kuin edellämainitut! Tuntuu hurjalta jättää taakseen perhe, jossa on asunut kolme kuukautta. Etenkin kun vasta lähiaikoina kommunikointi on alkanut rullaamaan ja olo on tuntunut kotoisalta. Edelleen vaivaa myös tunne etten saaanut aikaan tarpeeksi ja että jos olisin voinut jäädä olisin vasta nyt alkanut tietää mitä me voisimme tehdä toisin. Vietimme kaksi päivää vapaaehtoisten seminaarissa jossa laadimme SWOT-analyysiä käyttäen kuvauksen projektimme nykytilasta ja tulevaisuuden suunnitelman. Homma on niin alussa että koimme Clairen kanssa jopa pieniä mustasukkaisuuden pistoksia kun kuulimme että joku koordinaattoreista voi mennä vailla ensi viikolla käymään kylän koulussa selvittämässä josko vapaaehtoiset voisivat opettaa siellä englantia. Vähän liian myöhään meille. Tuntuu siis siltä että ei täältä vielä pitäisi lähteä ja jättää kaikkea tätä taakseen. Myös uudet ihanat kaverit ja kaikki hauskat kokoontumiset jatkaa täällä ilman meitä ja se tuntuu omituiselta.



Oma maailma tuntuu niin kaukaiselta! Kaukaisuutta lisää se että pelkään saavani huomattavasti suuremman kulttuurisokin kuin aiemmin palatessani kotiin ja aionkin käyttää aikaani matkustaessani yrittämällä varautua sokkiin. Luulen että minun on vaikeaa palata hiljaiseen Suomeen jossa kaveriporukat ovat pieniä (mutta sitäkin laadukkaampia :)) ja kalenteri täytyy kaivaa esiin jotta pääsee juttelemaan ja tekemään yhdessä. Onneksi Suomessa on kesä jotta ihmiset ovat ulkona jottei tarvitse istua yksin sisällä ;) olen myös onnellinen että en palaa asumaan yksin vaan perheeni kanssa sillä vaikka olen aina tarvinnut oman tilani, en ole kaivannut sitä lähes ollenkaan täällä ja liikaa omaa tilaa voisi olla hämmentävää alussa.


Tavallaan on hyvä että nämä fiilikset tulevat jo nyt jotta minulla on aikaa varautua kulttuurishokkiin, ehkä tuleva pari viikkoa matkustellen Clairen kanssa auttaa myös suurelta osin sen yli ja sen jälkeen minulla on vielä aikaa itsekseni ajatella asiaa kun tieni vie luultavasti Laosiin. Varmaan ainoa kerta kun en ole nauttinut pakkaamisesta!

Pictures from the past weeks

ICE-CREAM!!! The best thing is that the ice-cream guy drives even past the garden. What could be better than have a cold ice cream after working hard / parasta ikina! Jaateloa myydaan jopa pellon reunassa!



Visiting a Muslim school. Class of the older girls / Vierailulla muslimikoulussa. Kuvassa vanhempien tyttojen luokka.

Juniors in the Muslin school / junnuja

Work camp in Kok Riang, part 2

BELOW IN ENGLISH

Yksi leirin hyvistä puolista oli se, että meille määritettiin aika jolloin herätä ja jolloin lähdetään töihin. Vaikka aika luonollisesti vähän venyi ja paukkui. Muuten aamut ovat täällä olleet vähän kyseenalaisia, länsimaisen päähän kun ei oikein mahdu että herätään ennen kuutta syömään aamupalaa, jonka jälkeen vuorossa "ei mitään". Eli istuskelua ja lounaan odottelua. Mutta koska nyt oltiin työleirillä (jep, suomalainen sanavalinta vähän ontuu) niin aamiaisen jälkeen tehtiinkin jotain.

Se jotain tarkoitti leirin ensimmäisinä päivinä läheiselle kukkulalle (buddhaperinteen siivellä) kiipeämistä ja paikalliseen mutarallitapahtumaan osallistumista. Tosin turvallisen matkan päästä. Tuli viimeistäänkin todistettua, että thaimaalaiset ovat rapakunnossa. No mistäs se kunto kohoaisi jos ei kävele edes naapuriin muusta liikunnasta puhumattakaan. Hoikat ruumiinraketeet ovat siis täysin geeneillä ansaittuja, mikä näkyy pikkuhiljaa nykythaimaalaisten vyötäröllä. Yhteistä kaikissa thaimaalaisten tapahtumissa on se, että tarjolla on ilmaista ruokaa! No jotain lahjoituksia vaihdetaan mikäli tapahtumalla on jokin isäntä, mutta muuten homma hoidetaan nyyttäriperiaatteella. Ja syödä saa vaikkei olisikaan tuonut mitään, kuten teimme esimerkiksi kukkulalla :) Tarjolla oli tahmaista riisia (mun ehdoton lemppari) bambun sisalla ja joku oli tuonut nyyttarituomisinaan kokonaisen sian.

Syötyä tuli työleirin aikana kunnolla ja erityisen hyvällä omallatunnolla koska töitä tehtiin paljon. Lähdimme puutarhaan aamiaisen ja tiskaamisen jälkeen, eli ennen kahdeksaa. Kokkausvuorossa ollut tiimi teki useimmiten lounaan valmiiksi samalla kertaa. Vain meidän tiimi toimi kerran pioneereinä avotulella kokkaamisessa. Se päivä oli rankempi kuin muut työpäivät yhteensä ja sitten siitä ajatuksesta luovuttiinkin. Puutarhassa vietettiin koko päivä ja töitä tehtiin noin tunti kerrallaan ja välissä paettiin aurinkoa ja tankattiin vettä. Saimme leirin aikana mm kaivettua kaivon, kuokittua pitkän kasvimaan ja istutettua salaattia, morning glorya ja kurkkuja, ja väsättyä kurkuille telineet. Ja tehtyä tietenkin väliaikaisvessa. Ainiin, ja kitkettyä rikkaruohot ananasten ympäriltä sekä korjattua sitruunaruohosato. Ja sitä oli muuten paljon.

Toivoisin että voisin pian lisätä kuvia, jotta näkisitte helpommin mitä kulunut kaksiviikkoinen toi mukanaan. Ensi kerralla summaan vielä leirin lopun, tosi mielenkiintoisen vierailun muslimikouluun sekä meitä kohdanneen lievän mutta ärsyttävän rasismin kommunistinähtävyydessä.

------------------------------------------------

One of the good sides of the camp was that they told us when to wake up and when to work. Otherwise it has been somehow disturbing for me as a western to wake up when the sun rises just to eat bfast and then sit and do nothing and wait for lunch. But as this was a work camp we actually did something after bfast.

The first two days that "something" was something else than working. We for example climbed up to a hill because some Buddhist tradition. And we participated to a mudrace, from the audience of course. Climbing to a hill proved that Thai people to have their skinny bodies only because of the genes. They had really troubles to climb and they were all together reluctant to walk. That is what happens when they use scooters for everything and many of them don't do any exercise. The genes don't seem to be too much of a help anymore as many of the Thai people are now-a-days overweight.

One thing that is in common to all these kind of events is that they serve free food! Or if there is some host then people give donations. But for example in that climbing event many people brought something and everyone could eat. Somebody had brought a whole barbequed pig.  We ate well in there and all the time during the camp as we were working so much. We went to the garden usually already around eight, when we had had bfast and done the dishes. And we spent the whole day in there working around an hour at the time. We took a lot of brakes drinking water and sitting in a shade. During the camp we for example dag a well, planted cucumbers and morning glory and harvested the lemongrass. And there was a lot of it :)

Work camp in Kok Riang part 1

IN FINNISH BELOW

The silent household of ours changed in a flash when short term volunteers arrived in 8th of May. Suddenly the place was full (that's what we thought but it appeared that we could fit still 30 villagers from a Muslim society nearby) of people from Japan, Thailand and we got even one volunteer from Germany. We, Claire and I, were suddenly the hosts and we felt a bit overwhelmed in the beginning. After all our rhythm of life had been very slow and the house very quiet when we lived here only with the grandma and our host and his son Can. The son of our host was thrilled to see so many new people and we got excited in no time as well. It was so much fun to have new people around and it reminded me of the scout camps of my youth.



It was fun to see again new people adapting to Thai culture and I could see myself in their questions. Now-a-days I don't need to know what time it is all the time nor I need special timetables or plans. Things happen when its their time to happen, we eat when it is time to eat. But it wasn't so easy in the beginning :) During the work camp I learned that Japanese people are very similar to west and North Europeans (I know that I am using stereotypes but I hope you know what i mean) in many ways. As one Thai put it "Europeans like to make plans but when it is time to do things the plans never happen". Thai people never plan or if they do the plan always changes and therefore they are very flexible and innovative to find alternative plans. We Europeans often trust blindly to our plans and if they fail we stand helplessly and look from the manual what to do in that kind of situation.
And when it comes to working, Japanese also are very keen on timetables and goals. You should have seen the faces of the Thai people when the Japanese wanted to know the midterm goals of our well digging and the timetable for the cucumber planting ;)



Despite of some cultural clashes the work camp went perfectly. One day when I was digging the dry earth under the burning sun I found the situation so comical. I was thousands of kilometers from home, gardening for my food, with total strangers from around the world, melting and so dirty from my head to my toes. But boy that was fun! We were singing, dancing and laughing all the time. It is amazing how totally different people from totally different origins can get so well along! Only thing in common was that we wanted to come to Thailand to do some gardening in the hottest season of the year :D



We also spent all our free-time together. It was also amazing to see how fun it is actually to BE with people. We played cards, UNO and many fun games such as werewolf game and I know that it sounds simple but I think many of us have forgotten how to just spend time with people.


...To be continued, now I have internet in my phone but weak finger muscles :)

--------------------------------------------------

Hiljaiselo loppui kerralla kun taloutemme täyttyi kahdeksi viikoksi leiriläisistä. Kolme japanilaista, yksi saksalainen ja useita thaivapaaehtoisia leiriytyi talomme pihalle ja meistä tuli Clairen kanssa kertaheitolla "leirinvetäjiä". Kyllä siinä katseltiin hetki huuli pyöreänä suurta trafiikkia ja tiskimäärää jonka kasvanut taloutemme aiheutti. Hyvin nopeasti hämmennys muuttui innostukseksi ja olimme todella iloisia kaikista uusista ihmisistä ympärillämme.



Kun uudet vapaaehtoiset asettuivat taloksi, oli hauskaa seurata heidän sopeutumistaan thaikulttuuriin. Näin itseni heidän kysymyksissään ja nyt jo pystyin hymyilemään monille asioille - alkuun se ei ollut ollenkaan niin helppoa. Eräs thaivapaaehtoisista esitti asian näin "eurooppalaiset ovat hyvin innokkaita tekemään aikataulujaan, mutta kun herätään seuraavana aamuna tekemään ei suunnitelmia sitten toteuteta". Me eurooppalaiset tosiaan pidämme suunnitelmista (kaikki minut hyvin tuntevat tietävät että minä erityisesti) mutta kun jostain syystä suunnitelma ei pidäkään päädymme sormi suussa panikoimaan ja tutkimaan ties mitä käyttöohjeita vastaavan varalle. Thaimaalaiset sen sijaan eivät suunnittele (voi kun löytyisi keskitie) tai jos suunnittelevat, muuttuu suunnitelma aina. Siksi he ovatkin hyviä ideoimaan ja keksimään uusia vaihtoehtoisia suunnitelmia. Opin parin viikon aikana että japanilaiset ovat useissa asioissa samankaltaisia kuin pohjois ja länsieurooppalaiset (tässä taas rutataan stereotypioita mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan). Olisittepa nähneet thaimaalaisten ilmeet kun japanilaiset tiedustelivat välitavoitteita kaivonrakennukselle ja kurkkupalstojen kuokkimisen aikataulua :D

Pieniä kulttuureiden kolareita siis sattui mutta se ei ryhmän yhteishenkeä haitannut. Naureskelin itsekseni tilanteen koomisuudelle yhtenä päivänä kun kuokin maata polttavan auringon alla. Olin tuhansien kilometrien päässä kotoa, työskentelin puutarhassa leipäni pitimiksi tuikituntemattomien ihmisten kanssa. Mutta se oli niin hauskaa. Me lauloimme, tanssimme ja nauroimme tehdessämme töitä ja sillä ei ollut mitään väliä että tulimme täysin eri lähtökohdista ja olimme kovin erilaisia ihmisiä. Ainoa yhteneväisyys oli se että halusimme kaikki tulla thaimaahan puutarhatöihin koko vuoden kuumimpana aikana :D

Vietimme myös kaiken vapaa-aikamme yhdessä. Oli hienoa huomata kuinka kivaa onkaan vain OLLA ihmisten seurassa. Me pelasimme korteilla, kaivoimme lasten UNOn esiin ja leikimme kaikennäköisiä yhteispelejä kuten ihmissusipeliä. Tiedän että tämä kuulostaa simppeliltä mutta uskon että monet meistä ovat unohtaneet kuinka nautinnollista se onkaan viettää aikaa ihmisten kanssa!

Jatkuu pian, nyt minulla on netti puhelimessa mutta sormilihakset väsyvät :D